Luo reitti kohteeseen Kopioi reittisuunnitelmaksi
Retkeily Suositeltu reitti Retkeily  · Urho Kekkosen kansallispuisto

Luulammen reitti Urho Kekkosen kansallispuistossa

Tästä sisällöstä vastaa
Ellare Oy Yhteistyökumppani 
  • Luulampi
    Luulampi
    Kuva: Heini Koivuniemi, Metsähallitus

Kokeile sen sijaan näitä vaihtoehtoja
    Vaella tuntureiden taa jääkauden jälkiä ihmetellen. Hengähdä retkeilyn lomassa Luulammen päivätuvalla ja tutustu luontoa ja alueen muinaismuistoja esitteleviin näyttelyihin.
    Keskivaativa
    Pituus 10,4 km
    4:00 t
    283 m
    283 m
    472 m
    319 m
    Luulampia ympäröivä hiekkakangas veden äärellä on tarjonnut jo tuhansia vuosia ennen ajanlaskun alkua suotuisan asuinpaikan sen ajan ihmisille. Luulampien ympäristöstä on löydetty kivikautisia asuinpaikan jäänteitä. Kumpuileva maasto on ollut myös suotuisaa peuranpyyntialuetta. Peurakuopat sijaitsevat parin kilometrin päässä Luulammesta. Luulammen päivätuvalla on opastetaulu kertomassa näistä esihistoriallisista löydöistä sekä tunturiluontoa esittelevä näyttely.
    Vaikeustaso
    Keskivaativa
    Yleinen vaikeustaso
    Keskivaativa

    Yleinen vaikeustaso perustuu kuntovaatimuksiin ja tekniseen vaikeustasoon.

    Elämys
    Maisema
    Korkein kohta
    472 m
    Matalin kohta
    319 m
    Paras ajankohta
    tammi
    helmi
    maalis
    huhti
    touko
    kesä
    heinä
    elo
    syys
    loka
    marras
    joulu

    Reittityypit

    Näytä korkeusprofiili

    Turvallisuus

    Luulammen reitti on merkitty maastoon selkeästi, mutta erityisesti avotunturialueilla keliolosuhteet voivat olla haastavat ja näkyvyys heikko. Retkeilijällä tulee olla maastokartta ja kompassi, sekä perustaidot niiden käyttämiseen.

    Reitillä on matkapuhelinverkon katvealueita, joissa puhelin ei toimi lainkaan.

    Lisää retkeilyn turvallisuuteen liittyviä ohjeita Luontoon.fi -sivustolta, Turvallisuus -osiosta.

    Neuvoja ja vinkkejä

    Lisätietoja Urho Kekkosen kansallispuistosta ja sen reiteistä Luontoon.fi -sivustolta.

    Vinkkejä retkeilyyn Suomen olosuhteissa Luontoon.fi -sivustolta, Retkeilyn ABC -osiosta.

    Tutustu Luulammen reitin tarinaan ja seudun kulttuurihistoriaan.

    Reittiohje

    Luulammelle suuntaava retkeilijä pääsee Kiilopäältä lähtiessään heti tunturimaastoon. Vaativuutta reitille tuovat nousut ja laskut. Polku kulkee polveillen Kiilopään pohjoisrinnettä. Avara tunturimaisema palkitsee kulkijan, vaikka korkeimmalle huipulle polku ei johdakaan. Tunturipuron vartta laskeudutaan aitaveräjälle, josta Luulammen tuvalle on matkaa enää pari sataa metriä. Reitin kohokohta on Luulampien ympäristö, josta on löydetty kivikautisen asuinpaikan jäännöksiä. Luulampien ympäristössä retkeilijöiden toivotaan liikkuvan vain olemassa olevilla poluilla. Lähdettäessä Luulammelta takaisin Kiilopäälle noustaan tunturin rinnettä noin 2 km ja saavutaan jälleen poroaidalle. Poroaidalta matkaa Kiilopäälle on noin 2,5, km. Kiilo-ojan latvahaaran yli vie silta ja polun loppupään kosteikkopaikoissa on pitkokset. Joissakin retkeilykartoissa paliskuntien välinen raja-aita ei ole merkittynä. Merkityllä reitillä pysyttäessä ei eksymisen vaaraa kuitenkaan ole. Reitin voi kiertää molempiin suuntiin, reittikuvaus on suunniteltu kierrettäväksi vastapäivään. Talvella merkityn reitin etelänpuoleinen osuus toimii hiihtolatuna. Mikäli haluaa retkelle lisäpituutta, siihen voi yhdistää helposti muita reittejä.
    Ruoka ja juoma
    Vinkki
    Lähistöllä
    Top Partner
    Reittipiste
    Lähtöpiste
    Määränpää
    Matalin kohta
    Korkein kohta
    Ennuste
    Sää tänään: {low}–{high}, {precipitation_type} {precipitation}
    näytä {x} lisää
    Kuva
    Video
    Kiilopään lähtöportti ja pysäköintialue
    Luulampi, päivätupa

    Joukkoliikenne

    Reitin lähtöpisteeseen Kiilopäälle on päivittäisiä bussiyhteyksiä Rovaniemen ja Ivalon suunnista. Ajankohtaiset linja-autojen aikataulut nähtävissä Matkahuollon sivuilla.

    Julkisen liikenteen aikataulut kohteeseen

    >
    Luulammen reitti Urho Kekkosen kansallispuistossa

    Ajo-ohjeet

    Reitin lähtöpiste sijaitsee Suomen Latu Kiilopään pihassa. E75- tieltä käännytään Kakslauttasen kohdalta tielle nro 9695, risteyksestä matkaa Kiilopäälle on kuusi kilometriä. Lähtöpisteen osoite on Kiilopääntie 620, 99830 Saariselkä.

    Pysäköinti

    Pysäköinti Suomen Latu Kiilopään pysäköintipaikalle (Yön yli pysäköinti ilman majoittumista Kiilopäällä on maksullista). Pysäköintialueen koordinaatit, osoite ja sijanti Google Mapsissa: 

    Koordinaatit: WGS84 lat: 68° 20.7882' lon: 27° 27.7299'

    Osoite: Kiilopääntie 620, 99830 Saariselkä

    Google Maps: https://goo.gl/maps/4EoevBGQ7PG2

    Koordinaatit

    DD
    68.346523, 27.461368
    DMS
    68°20'47.5"N 27°27'40.9"E
    UTM
    35W 518998 7581570
    w3w 
    ///työpäivä.lihapullat.metsikkö
    Näytä kartalla
    Saapuminen junalla, autolla, jalan tai polkupyörällä

    Välineet ja varusteet

    Varusteiksi tarvitaan päiväreppu, patikointiin sopiva vaatetus, sadevarustus, tukevat vaelluskengät, taukotakki, päivän eväät, sekä kompassi ja kartta. Sesonkien aikaan myös käteistä on hyvä varata mukaan, jos mielii hemmotella itseään Luulammen kahvilan antimilla.
    Parhaat retkeilyreitit kohteessa Urho Kekkosen kansallispuisto
    Suomi › Lapin maakunta › Sodankylä

    Kysymykset

    Jäikö jotain kysyttävää?
    Kysy tästä ja saat vastauksen suoraan reitin tekijältä, vastuualueelta tai muilta käyttäjiltä.

    4 / 5
    1 arvostelu · 1 arvostelu
    Erinomainen
    5
    Hyvä
    4
    Kohtalainen
    3
    Tyydyttävä
    2
    Huono
    1
    Kerro kokemuksestasi
     / 

    Arvostelu lähetetty
    10 parasta retkeilyreittiä kohteessa Urho Kekkosen kansallispuisto
    Kiilopään penkki
    Retkeily · Urho Kekkosen kansallispuisto
    Kiirunapolku Urho Kekkosen kansallispuistossa
    Suositeltu reitti Vaikeustaso Keskivaativa
    4
    5,8 km
    2:30 t
    195 m
    195 m
    Kiirunapolku johdattaa arktisen luonnon ja lintujen tarkkailuun.
    Luulampi
    Retkeily · Urho Kekkosen kansallispuisto
    Luulammen reitti Urho Kekkosen kansallispuistossa
    Suositeltu reitti Vaikeustaso Keskivaativa
    4
    10,4 km
    4:00 t
    283 m
    283 m
    Vaella tuntureiden taa jääkauden jälkiä ihmetellen. Hengähdä retkeilyn lomassa Luulammen päivätuvalla ja tutustu luontoa ja alueen muinaismuistoja esitteleviin näyttelyihin.
    Luontopolku Iisakkipää
    Retkeily · Lapin maakunta
    Iisakkipää - Saariselältä Urho Kekkosen kansallispuistoon
    Suositeltu reitti Vaikeustaso Helppo
    Ei vielä arvosteluja
    6,1 km
    2:00 t
    170 m
    170 m
    Iisakkipää on Saariselän kotavuori Inarin Saariselkän alueella Pohjois-Lapissa. Kauniit näkymät Suomen Lapin yli ja tyypilliset maisemat esitellään meille vain kahden tunnin luontopolulla.
    Paluumatkalla
    Retkeily · Lapin maakunta
    Rengasvaellus Urho-Kekkonen kansallispuistossa
    Suositeltu reitti Vaikeustaso Helppo
    5
    6,3 km
    2:00 t
    120 m
    120 m
    Yksinkertainen rengastreeni Kiilopään metsien ja tunturin ympäri Urho-Kekkonen kansallispuistossa
    Retkeily · Urho Kekkosen kansallispuisto
    Tuiskukurun kierros
    Suositeltu reitti Vaikeustaso T3 Vaativa
    Ei vielä arvosteluja
    60,4 km
    15:25 t
    764 m
    762 m
    Tällä viiden päivän vaelluksella pääsee tutustumaan avotunturien avariin maisemiin, jylhiin ikimetsiin sekä näyttäviin Tuiskukuruun ja Suomujoen Kotakönkääseen. Etenkin Tuiskukurun ja Hikiojan varressa on huikeaa kelo-, juurakko- ja palokantotaidetta.
    Retkeily · Urho Kekkosen kansallispuisto
    Luirojärven kierros
    Suositeltu reitti Vaikeustaso T2 Vaativa
    Ei vielä arvosteluja
    71,7 km
    18:20 t
    1 060 m
    1 047 m
    Urho Kekkosen kansallispuiston suurin järvi on Luirojärvi ja koko Itä-Lapin korkein tunturi, Sokosti, kohoaa heti sen rannasta. Ei ole ihme, että tämä aarre vetää puoleensa lukemattomat joukot vaeltajia. Kun uskaltautuu viikon vaellukselle merkittyjen retkeilyreittien ulkopuolelle, Luirojärven kierros on luonteva ensimmäinen askel.
    Retkeily · Lapin maakunta
    Aittajärvi Kuotmutta
    Suositeltu reitti Vaikeustaso Helppo
    Ei vielä arvosteluja
    15,4 km
    4:10 t
    369 m
    367 m
    edestakaisin kulku parkkipaikalta huipulle (ja takaisin)
    Ahopään reitti
    Retkeily · Urho Kekkosen kansallispuisto
    Ahopään reitti Urho Kekkosen kansallispuistossa
    Suositeltu reitti Vaikeustaso Keskivaativa
    Ei vielä arvosteluja
    14,6 km
    5:00 t
    244 m
    244 m
    Kiristä vaelluskengät, nakkaa reppu selkään ja nouse polkua pitkin tuulen tuivertamille tuntureille. Tutustu viimeisimmän jääkauden rosoisiin jälkiin ja silmänkantamottamiin levittäytyvään jään muovaamaan maisemaan.
    Retkeily · Urho Kekkosen kansallispuisto
    Rautulammen kierros
    Suositeltu reitti Vaikeustaso Vaativa
    Ei vielä arvosteluja
    21,9 km
    5:50 t
    404 m
    404 m
    Rautulammen kierros Urho Kekkosen kansallispuistossa tarjoaa kulkijalle huikeat tunturimaisemat ja reilusti korkeuseroja. Erämaisessa ympäristössä kulkeva reitti ei sovellu kokemattomille ja vaatii hyvän varustautumisen. Reitin voi kulkea pitkänä päiväretkenä joko jalan tai pyörällä tai yöpyä Rautulammen autio- tai varaustuvalla.
    Auroratupa
    Retkeily · Urho Kekkosen kansallispuisto
    Aurorapolku Urho Kekkosen Kansallispuistossa
    Suositeltu reitti Vaikeustaso Helppo
    3
    2,2 km
    1:00 t
    23 m
    23 m
    Saariselän keskustan tuntumassa oleva Aurora-kävelypolku vie kulkijan kaikkina vuodenaikoina suoraan luonnon syliin Urho Kekkosen kansallispuistoon.
    Vaikeustaso
    Keskivaativa
    Yleinen vaikeustaso
    Keskivaativa

    Yleinen vaikeustaso perustuu kuntovaatimuksiin ja tekniseen vaikeustasoon.

    Pituus
    10,4 km
    Arvioitu kesto
    4:00 t
    Nousumetrit
    283 m
    Laskumetrit
    283 m
    Korkein kohta
    472 m
    Matalin kohta
    319 m
    Kauniit maisemat Rengasreitti Kulttuurillisia ja historiallisia kohteita Terveellinen ilmasto

    Säätiedot reitin lähtöpisteessä

    10 päivän ennuste

    Tilastot

    • Oma kartta
    • Sisällöt
    • Näytä kuvat Piilota kuvat
    Toiminnot
    Kartat ja tasot
    Mitään ei ole valittuna. Lähennä näkymää napauttamalla ja vetämällä reitin korkeusprofiilia.
    Pituus
    Arvioitu kesto
    Nousumetrit
    Laskumetrit
    Korkeusprofiili

    Ajankohtaista